Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Perhevapaakysely selvittää, miksi toiset käyttävät perhevapaita ja toiset eivät

Julkaistu 9.6.2022Päivitetty 3.10.2022

Perhevapaa- ja äitiyspakkauskysely 2022 selvittää pienten lasten vanhempien perhevapaiden käyttöä sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Kysely tuottaa tietoa myös kohdennetusti yksinhuoltajien ja isien perhevapaiden käytöstä ja käytön esteistä. Samalla tutkimus auttaa kehittämään äitiyspakkauksesta entistä paremmin perheitä palvelevaa.

Kela lähettää touko-kesäkuussa vuoden 2022 Perhevapaa- ja äitiyspakkauskyselyn. Kysely lähetetään 16 000 vanhemmalle.

Kysely on kohdennettu alle kolmevuotiaiden lasten vanhemmille, jotka ovat käyttäneet nykyisen lain mukaisia vanhempainvapaita.

Tutkimus auttaa kehittämään suomalaista perhevapaajärjestelmää siten, että se palvelee perheitä ja yhteiskuntaa paremmin.

Kyselyn avulla Kela selvittää äitien ja isien perhevapaiden käyttöä, kokemuksia perhevapaista sekä perhevapaalle jäämisen motiiveja ja esteitä. Näiden lisäksi selvitetään vanhempien työmarkkina-asemaa, työn piirteitä sekä sitä, miten nämä asiat vaikuttavat perhevapaiden käyttöön ja työn ja perheen yhteensovittamiseen.

Mikä pitää isät pois perhevapailta?

Erityisenä mielenkiinnon kohteena on selvittää isien perhevapaiden käytön esteitä ja valintojen taustalla olevia asenteellisia ja kulttuurisia tekijöitä.

Tutkijat selvittävät kyselyllä, miten pätkätyöt ja muut kokoaikatyöstä poikkeavat työsuhteet ja muuttuvat työn ajat ja paikat heijastuvat vanhempien mahdollisuuksiin yhdistää lapsen hoitoa ja työssäkäyntiä.

Tutkimus auttaa ymmärtämään myös sitä, millaisia sukupuolittavia seurauksia muuttuvalla työllä on perheissä, työpaikoilla ja laajemmin yhteiskunnassa.

Äitiyspakkaus: mitä tuotteita nykyperhe tarvitsee hyvään alkuun?

Perhevapaa- ja äitiyspakkauskyselyssä selvitetään myös vanhempien mielipiteitä äitiyspakkauksesta ja sen tuotteista. Jo yhdettätoista kertaa toteutettava kysely on Kelalle keskeinen työväline äitiyspakkausten sisällön kehitys- ja arviointityössä.

Kysely koskee tällä kertaa vuosien 2019 ja 2020 pakkauksia. Uutena kyselyssä on mukana tuotevaihtoehtoja keskenään vertaavia valintakysymyksiä.

Edellinen äitiyspakkauskysely toteutettiin vuonna 2019.

Tutkimus kartoittaa perhevapaauudistuksen lähtötason

Perhevapaa- ja äitiyspakkauskysely 2022 on osa 1.8.2022 voimaan tulevan perhevapaauudistuksen vaikutusten arviointia. Kysely toimii lähtötasomittauksena, kun arvioidaan, mihin väestöryhmiin uudistus mahdollisesti vaikuttaa.

Perhevapaakyselyn tuloksia verrataan aiempien perhevapaatutkimusten tuloksiin, joita on kerätty vuosina 2001, 2006 ja 2013. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää perhevapaauudistuksen arvioinnissa ja työpaikkojen käytäntöjen sekä perhevapaajärjestelmän kehittämisessä.

Kela toivoo, että mahdollisimman moni vastaanottaja vastaa kyselyyn, jotta saataisiin mahdollisimman monipuolinen kuva perhevapaiden käytöstä.

Tutkimus on osa Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyöhanketta Työn muuttuvat muodot, perhevapaat ja työn ja perheen yhteensovittaminen, mikä toteutetaan vuosina 2022–2024. Tutkimuksen rahoittavat Kela, THL ja Työsuojelurahasto.

Lisätietoja

Hankkeen etenemistä voi seurata Perhevapaakysely-sivulta ja sosiaalisessa mediassa tunnisteella #perhevapaatutkimus.

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin