Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Ohjeet vertaisarviointiin

Julkaistu 12.5.2022

Vertaisarviointi tarjoaa tukea kustantajan päätöksille ja kirjoittajalle. Arviolausunnot ovat vapaamuotoisia, ja Kelan tutkimusjulkaisuissa käytämme lisäksi käsikirjoituksia numeroasteikolla arvioivaa lomaketta. Numeerista arviota ei välitetä kirjoittajille, vaan sitä käytetään toimituskunnan ja päätoimittajan arvioinnin tukena. Lausunnon lisäksi vertaisarvioija voi tehdä kommentoimaansa käsikirjoitukseen reunamerkintöjä.

Arviolausunnon tarkoitus on auttaa toimituskunnan edustajaa oman lausuntonsa laatimisessa ja päätoimittajaa julkaisupäätöksen tekemisessä. Kirjoittajaa lausunto auttaa etenkin silloin, kun se sisältää rakentavia ja konkreettisia ehdotuksia käsikirjoituksen parantamiseksi. Toivomme, että lausunnon kirjoittamista ohjaavat käsikirjoituksen parantamisen ja julkaisukuntoon saattamisen tavoite sekä kysymys: ”Millaista kritiikkiä itse haluaisin saada työni tueksi?” Lausunto on siis syytä kirjoittaa asiallisesti, kannustavasti ja mahdollisimman perustellusti.

Käytämme kaksoissokkomenettelyä. Vertaisarvioijan henkilöllisyys voidaan kertoa kirjoittajalle vain erikseen sovittavalla tavalla, jos arvioija tätä pyytää.

Vertaisarvioijan tulee kertoa selkeästi, kannattaako käsikirjoitus julkaista sellaisenaan tai vähäisin muutoksin, vaatiiko se suuria korjauksia vai onko syytä olla julkaisematta käsikirjoitusta.

Arviointia tukevat esimerkiksi seuraavat kysymykset:

  • Mitkä ovat käsikirjoituksen ansiot esimerkiksi uuden tiedon tai uusien näkökulmien tuottamisen perspektiivistä?
  • Onko tutkimuskysymykset esitetty selkeästi?
  • Vastaako kirjoittaja tutkimuskysymyksiinsä?
  • Tunteeko kirjoittaja aihepiirinsä kirjallisuuden?
  • Onko käsikirjoituksessa turvauduttu asianmukaisiin lähteisiin? Puuttuuko jotain oleellista?
  • Kytkeytyykö käsikirjoituksen teoreettinen, metodologinen tai käsitteellinen viitekehys riittävän hyvin empiriaan?
  • Esitelläänkö aineisto ja menetelmät ymmärrettävästi ja riittävällä tarkkuudella?
  • Perusteleeko kirjoittaja väittämänsä?
  • Tukeeko käsikirjoituksen sisältö päätelmiä?
  • Vievätkö päätelmät asiaa eteenpäin vai tyydytäänkö niissä ainoastaan kertaamaan lähtökohtia ja jo sanottua asiaa?
  • Onko kirjoituksen rakenne selkeä ja asia sujuvasti esitetty?
  • Vastaavatko otsikot ja sisältö toisiaan?
  • Onko käsikirjoituksen kieli sujuvaa ja selkeää? Millaisen lukukokemuksen teksti tarjoaa?
  • Ovatko kaikki kuviot ja taulukot informatiivisia ja tarpeellisia?
  • Sopiiko käsikirjoitus mielestäsi nimenomaan Kelan julkaistavaksi?

Lähteiden ilmoittaminen ja plagiarismi

Jos käsikirjoitus on vahvasti päällekkäinen aiemmin julkaistun aineiston kanssa, tämä on saatettava kustantajan tietoon. Jo julkaistua aineistoa ei julkaista uudelleen. Plagiarismia ei suvaita.

Myös epäily plagiarismista sekä sitaattien tai lähteiden merkitsemisen puutteellisuus on syytä mainita lausunnossa. Suorissa sitaateissa on käytettävä asianmukaisesti lainausmerkkejä ja ne on varustettava yksityiskohtaisella lähdemerkinnällä. Myös käännös voi olla sitaatti.

Vertaisarviointiprosessin osapuolten on noudatettava Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Myös muihin Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeisiin perehtyminen on suotavaa.

Aikataulussa pysyminen

Jos sovittu aikataulu osoittautuu ongelmalliseksi, ole yhteydessä vastaavaan julkaisutoimittajaan.

Luottamuksellisuus ja jääviys

Jos olet tai epäilet olevasi esteellinen arvioimaan kyseistä käsikirjoitusta, ole välittömästi yhteydessä vastaavaan julkaisutoimittajaan. Vastaava julkaisutoimittaja neuvottelee refereetä ehdottaneen toimituskunnan jäsenen ja päätoimittajan kanssa, minkä jälkeen päätoimittaja päättää, voidaanko prosessia jatkaa.

Kaikkia käsikirjoituksia ja niihin liittyvää materiaalia suojaa tekijänoikeus. Kaikki arvioitavat käsikirjoitukset ovat siis luottamuksellista aineistoa, ja tiedostoja ja tulosteita pitää käsitellä tämän mukaisesti. Niistä ei saa keskustella eikä niitä saa näyttää ulkopuolisille, ellei asiasta perustellusti sovita päätoimittajan kanssa. Julkaisemattoman käsikirjoituksen sisältöä ei saa käyttää omaksi edukseen ilman lupaa.

Ohjeet pohjautuvat Suomen tiedekustantajien liiton pääsihteerin Pauliina Raennon laatimiin ohjeisiin vuodelta 2009, jotka hän on päivittänyt vuonna 2019. Ohjeita on muokattu vastaamaan Kelan tieteellistä julkaisutoimintaa.

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin